Oppaat

Näin huomioit ympäristöystävällisyyden pakkauksen koko elinkaaren läpi

Ympäristöarvot ovat tärkeitä asiakkaillesi, ja valitsemillasi pakkausratkaisuilla on suuri vaikutus yrityksesi ympäristöystävällisyyteen. Ekologinen ja helposti kierrätettävä pakkaus rakentaa omalta osaltaan yrityksesi brändiä ja mielikuvaa asiakkaidesi silmissä. Tässä blogissa kerromme, kuinka voit huolehtia pakkaustesi ympäristöystävällisyydestä niiden koko elinkaaren läpi.

Mitä pakkauksen elinkaarella tarkoitetaan?

Elinkaarella tarkoitetaan pakkauksen matkaa tuotannosta logistiikan kautta kuluttajan käsiin ja lopulta kierrätettäväksi: mistä raaka-aineesta pakkaukset valmistetaan, kuinka tehokkaasti niitä siirrellään ja varastoidaan, sekä mihin ne loppujen lopuksi päätyvät. Elinkaaren kaikki vaiheet vaikuttavat pakkauksen ympäristöystävällisyyteen kokonaisuutena.

Parhaimmillaan pakkaus on käyttöikänsä päätteeksi helppo hajottaa, purkaa tai uusiokäyttää. Tähän vaikuttavat esimerkiksi pakkauksen materiaali, pakkaustäytteet ja päällystykset sekä kierrättämisestä ohjeistavat pakkausmerkinnät.

Kestävää, laadukasta ja ulkoasultaan miellyttävää pakkausta on mahdollista uusiokäyttää moniin tarkoituksiin. Pakkaus voi tuotteesta ja käyttötarkoituksestaan riippuen olla myös kompostoitava.

Ympäristöystävälliset materiaalit ja pakkaussuunnittelu

Selvitä, mistä pakkaustesi raaka-aineet ovat peräisin. Esimerkiksi FSC- ja PEFC -metsäsertifikaatit varmistavat, että pahvit ovat alkuperältään kestäviä tai vastuullisen metsänhoidon mukaisia. Käsittelemättömät, kierrätettävät tai uusiokäytettävät materiaalit ovat suorin tapa viestiä yrityksen ympäristöarvoista. Pyri valmistamaan pakkaukset aina vain yhdestä materiaalista, jotta niiden kierrättäminen olisi mahdollisimman helppoa. Kuitupohjaisten pakkausten veden- ja rasvankestävyyttä voidaan muovipinnoitusten sijaan parantaa dispersiovärjäreillä saatavilla suojilla, jotka ovat vesiliukoisia ja ekologisia eivätkä vaikuta materiaalin kierrätettävyyteen.

Paranna pakkausten kestävyyttä teipeillä, jotka voi kierrättää pakkauksen mukana, ja käytä vain ympäristöystävällistä ja myrkytöntä liimaa. Vältä ylipakkaamista eli tarpeettomien pakkaustäytteiden kuten kelmun ja muovin käyttöä. Suosi sen sijaan räätälöityä pakkausta, joka suojaa tuotetta kuljetuksessa ja optimoi materiaalitehokkuuden.

Tuotantoprosessi

Materiaalitehokkuutta voidaan parantaa käyttämällä materiaalit mahdollisimman tiiviisti ja tehokkaasti. Tällöin vältät myös hukkapalojen syntymisen. Kun me Pa-Hu:lla valmistamme pahvipakkauksia, keräämme kaikki tehtaan lattialle päätyvät paperi- ja pahvileikkeet ja puristamme ne kuutiometrin paaleiksi. Paaleja uusiokäytetään lopulta uuden paperikartongin raaka-aineena. Joskus jopa paperipöly voidaan kerätä ja puristaa levyiksi, jotka voidaan sitten kierrättää pahvileikkeiden kanssa.

Energiatehokkuus taas optimoidaan tehostamalla tuotantoprosessia, jolloin tarvittava energiamäärä vähenee. Kun minimoit pakkaamisesta aiheutuvat päästöt, vähennät samalla yrityksesi tuottamia ympäristöhaittoja.

Pyrimme siis jatkuvasti vähentämään oman tuotantomme ympäristöhaittoja. Piirrämme laatikot niin, että ne mahtuvat arkille mahdollisimman tiiviisti. Myös pakkaukseen kuuluvien osien tuotanto optimoidaan niin, että materiaalia ja sen käsittelyä, kuten liimauksia, tarvitaan mahdollisimman vähän.

Logistiikka ja varastointi

Sinun ei kannata kuljettaa tai varastoida ilmaa. Siksi me Pa-Hu:lla varmistamme jo suunnitteluvaiheessa, että pakkaukset lavautuvat tiiviisti sekä litteinä että pakattuina. Suurimmat ympäristöhaitat syntyvät kuljetuksessa käyttökelvottomiksi hajonneista tuotteista. Varmista siis pakkausten kestävyys ja kuljetettavuus sekä eurolavojen kokomitoitukset. Kuljetusten hävikkiä voidaan vähentää käyttämällä laadukkaita materiaaleja ja suojaamalla pakkaukset oikealla tavalla.

Hävikkiä voi syntyä myös heikosta varastonhallinnasta. Kun tilaat pakkauksia, älä ylitä todellista tarvettasi, jotta pakkaukset eivät jäisi seisomaan varastoon liian pitkäksi aikaa. Varaston olosuhteiden tulee olla pakkausmateriaaleille otolliset. Silloin materiaalit säilyvät kauemmin ja parempikuntoisina. Esimerkiksi pahvipakkausten säilyvyyttä voidaan parantaa säätelemällä valon määrää ja ilmankosteutta.

Kierrättäminen

Pakkaukset on helpompi kierrättää, jos ne on valmistettu kokonaan yhdestä materiaalista, jolle on oma keräysastiansa useimpien taloyhtiöiden kierrätyspisteissä. Muista materiaaleista valmistetut pakkaustäytteet, kuten kuplamuovi tai styroksi, hankaloittavat esimerkiksi pahvilaatikon hävittämistä.

Aaltopahvi on yksi kierrätetyimmistä pakkausmateriaaleista. Aaltopahvin kierrätysaste on Euroopassa 80 prosenttia ja Suomessa peräti 90 prosenttia. Kierrätetyn kuidun merkittävin käyttökohde onkin juuri aaltopahvi.

Pahvinkeräykseen palautettua kuitua voidaan hyödyntää niin kauan, kuin se pysyy uusiokäyttökelpoisena. Puukuitu voidaan kierrättää 5-7 kertaa, mikä tarkoittaa, että uutta kuitumateriaalia eli ensikuitua tarvitaan parhaimmillaan vain joka viidennen tai seitsemännen pahvilaatikon valmistukseen. Kierron lopussa jäljelle jääviä puukuituja voidaan käyttää vielä bioenergian ja lämmön tuottamiseen.

Koska yhä enemmän pahvia päätyy myymälöiden lisäksi kuluttajien koteihin, on tärkeää tehdä kierrätyksestä mahdollisimman helppoa kaikille. Hyvä pakkaussuunnittelu ja laatikkoon painetut kierrätysohjeet voivat auttaa asiakasta hävittämään pakkauksen oikein ja ympäristöystävällisesti.

Jos haluat tietää lisää ympäristöystävällisistä pakkausratkaisuista, ota yhteyttä!