Uutiset

Pa-Hu Oy:lle on myönnetty Avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Pa-Hu Oy:lle kuitupohjaisille pahvilaatikoille ja pakkausmateriaaleille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteesta. Pa-Hu Oy on vuonna 1940 perustettu perheyritys, joka valmistaa kuitupohjaisia pakkausmateriaaleja omalla aaltopahvitehtaallaan Veikkolassa Kirkkonummella.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkki voidaan myöntää tuotteelle, joka on valmistettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus tuotteen omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen kohdistuvat kustannukset.

"Olemme ylpeitä tästä yhteiskunnallisesta tunnustuksesta, jolla voimme osoittaa myös ulospäin, sen mitä olemme jo itse tienneet ja toteuttaneet vuosikymmenet. Olemme todella ylpeitä kotimaisesta tuotannosta ja tehtaamme työllistävästä vaikutuksesta etenkin paikallisesti. Suomalainen työ, raaka-aine ja tietenkin niistä valmistuva tuote on meidän toimintamme kulmakivi ja kelpaahan näitä myydä", toteaa Pa-Hu Oy:n myyntijohtaja Hans Suominen.

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa, noin 75 %, on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen tuotteen hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.

"Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä."
- Reetta Mentu, markkinointipäällikö, Suomalaisen Työn Liitto

Lisätietoja:

Hans Suominen, myyntijohtaja, Pa-Hu Oy, +358 40 019 9330 hans.suominen@pa-hu.fi

Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, +358 50 561 5030, reetta.mentu@suomalainentyo.fi

Pa-Hu Oy tarjoaa tuotteillesi kotimaiset pakkausratkaisut. Pa-Hu on asiantunteva suomalainen kumppani, johon voit luottaa kaikissa pakkaustarpeissasi. Pa-Hu työllistää tänä päivänä lähes 60 henkilöä ja on kasvattanut liikevaihtoaan merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. www.pa-hu.fi

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä noin 5000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi